Näytetään tekstit, joissa on tunniste syksy. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste syksy. Näytä kaikki tekstit

lauantai 6. elokuuta 2016

Sienestystä

Kaikki ei ehkä innostu siitä, että syksy on tulossa, mutta mie innostun! Tykkään syksystä kovasti, kaikista niistä raikkaista aamuista, sumusta, sateista, punertavasta auringosta, hämäristä illoista ja ennen kaikkea viileydestä. Helteet ei ole ollenkaan minun juttu, lämmöstä tykkään tietyllä tavalla kyllä, mutta helteitä en kestä yhtään. Ihana syksy siis tulossa! Tosin melko työteliäs, kärsivällisyyttä ja jaksamista vaativa töineen ja opiskeluineen, mutta yhtä kaikki, syksy tietää yleensä ihanaa vuodenaikaa.

Henkka on hoitanut tänä vuonna pakastimen täyttämisen oikein hienosti. Pakastin pursuaa hilloista (hilla eli lakka, tiiättehän), kangassienistä ja mansikoista, mustikoitakin on muutama litra poimittuna. Tänään tehtiin sienisalaattia ja käytiin metsässä lenkkeilemässä.

Lenkkeilyn ja sienestyspuuhien jälkeen poikettiin Henkan kummitädin luona, joka on varmaan yksi maailman optimistisimmista ihmisistä maailmassa. Sellaiset ihmiset saa muutkin hyvälle tuulelle ja sellainen miekin haluaisin olla.

Kotiin tultua ruvettiin ruuan laittoon ja sienisalaatin tekoon. Ennen en voinut sietää sieniä missään muodossa, mutta nykyään tykkään ainakin kangassienistä tehdystä sienisalaatista. Se on tosi hyvää vaikka leivän päälle laitettavaksi.

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Omppupiirakkaa ja maalaiselämää

 Leivoin omenapiirakkaa tässä yhtenä päivänä. Mielessä siinsi muisto kesän match showsta, jossa Henkan kanssa syötiin varmaan parasta omenapiirakkaa ikinä. Se oli niin ihanan mehevä ja maku oli ihan taivaallinen. Päällä oli omenasosetta niiden perinteisten omenalohkojen sijaan. Valitettavasti en tajunnut kysyä omenapiirakan reseptiä tai sitä, miten se oli tehty. Niinpä kaivoin netin syövereistä sellaisen ohjeen, jolla kuvittelin saavani hyvää mehevää omenapiirakkaa. Ihan ei putkeen mennyt tällä kinuskikissan ohjeella. Maku oli kyllä ihan hyvä, mutta pohjasta tuli auttamatta liian paksu ja kuiva. Ihan hyvää se silti oli. Mikäpä meiltä herkkusuilta sitä paitsi jäisi syömättä... Ensi kerralla sitten etsin jonkun mehevän pohjan ohjeen, jolle levitän omenasoseen.
Tänä viikonloppuna käytiin mummolassa ja syömässä pikkuveljen synttärikakkua, siinä sivussa tietysti myös vähän ulkoilemassa (ja korjaamassa autoa, mutta sitä ei halua miettiä yhtään enempää). Oli ihanaa käydä käveleskelemässä pellon laitoja aurinkoisena syyspäivänä ja kiertämässä pitkä metsälenkki vähän sateisempana, mutta sitäkin raikkaampana sunnuntaina. Siellä se mieli lepää paremmin kuin ikinä missään muualla. ♥

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Syyskuulumisia

Vitsi, mikä tauko taas viime postauksesta... On ilmeisesti ollut niin kauheasti töitä, ettei ole ehtinyt. ;) Nyt ne työt kumminkin loppui ja pitäisi keksiä, mitä tällä kaikella vapaa-ajalla oikein tekeekään. Vähän ahdistaa ja hirvittää taas, että kuinkahan kauan sitä joutuukaan työttömänä olemaan tällä kertaa.

Oltiin Henkan syysloma mökillä ja mie kävin sieltä käsin töissä - tuntui uskomattoman lyhyeltä tuollainen 40km mittainen työmatka. Töiden jälkeen ehdittiin tehdä vaikka mitä, käytiin kalastelemassa, saunottiin, lenkkeiltiin metsässä ja lenkkeiltiin tiellä, iltaisin oltiin molemmat aivan poikki, kun minun töiden aikana Henkka kävi jänismetsällä. Viikonloppunakin tekemistä riitti mahdottomasti, joten kyllä väsytti, kun päästiin lopulta kaupunkiin kotiin. Silti oli ihanan rentouttavaa olla mökillä, kun sai tehdä erilaisia juttuja ja oli oikeasti fyysistä tekemistä. Olisi niin ihanaa, kun saisi omakotitalon. Ehkä sekin haave vielä joskus toteutuu.

Vähän tahtoo väsyttää tämä syksy ja pimeät, harmaat päivät, mitä nyt on riittänyt. Vähän piristystä tuo joululahjojen miettiminen, akvaarioprojekti ja Helsingin reissu, joka tehdään pikkusiskon kanssa joulukuun alussa. Kivaa päästä reissuun ja vielä niin mahtavaan tapahtumaan kuin Voittaja-näyttely on. Se on niin paljon muutakin kuin pelkkä koiranäyttely. Aikomuksena olisi kyllä ainakin yksi päivä pyöriä Helsingissä vähän muuallakin, kun kerran sinne asti ollaan menossa. :)

perjantai 21. elokuuta 2015

Sumua ennen hellettä

Tällä viikolla on kyllä helteet hellineet tosi mukavasti, tai hellineet ja hellineet. Ei niitä töitä niin kauhean nautinnollista ole tehdä helteessä. Kaikesta huolimatta töitä on tehty ja kylmän sumuiset aamut onkin olleet parasta työaikaa. Napsin tuossa yhtenä aamuna kuvia työmaan vierestä ja nämä on sitten sieltä.

Paljon on tullut mietittyä myös tätä omaa alaa ja opiskelua. Ajattelinkin hakea ensi keväänä opiskelemaan ja nyt ilmoittautua avoimen yliopiston kursseille, niin saan vähän käsitystä tuosta opiskelusta. Ehkä siitä on myös hieman apua pääsykokeita ajatellen ja ainakin, jos pääsisin kouluun sisään, olisi mulla jo jokunen opintopiste kasassa. Pääsykokeisiinhan täytyy lukea yksi kirja, jossa on viisi tutkimusta, ja muistaa sieltä käytännössä kaikki tieto jokaista vuosilukua myöden...

Nyt kuitenkin työt jatkuu vielä 1,5kk ajan ja pääsen katselemaan lisää tätä meidän maakuntaa.. ;)