Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvit. Näytä kaikki tekstit

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Lepopäivää odotellessa

Nyt on tehty kolme My Asicsin juoksuohjelman mukaista lenkkiä eli 3 x 3km. Vähän tuntui tänä aamuna raskaalta, kun eilen kävin hiihtämässä 7,5km hyvään tahtiin, kun keskisyke oli 167 ja maksimi 180. Pitää varmaan huomenna pitää oikein kunnon lepopäivä ja käydä koirankin kanssa vaan lyhyet lenkit ja treenata sitten muuta sen kanssa. Mulla tulee melkeinpä joka päivä noin 10km kävelyä/juoksua/hiihtoa yhteensä joten ei ehkä ole ihme, että polvi tahtoo välillä suuttua, kun ei se saa ikinä levätä.

Sain äidiltä tuollaisen pinkin kaitaliinan pöytäliinaksi. Periaatteessa tykkään kirkkaista väreistä ja tuo näyttää ihan kivalta, mutta en sitten tiedä, onko tuo vähän liian räikeä jo. Käänsin myös pöydän ikkunaa vasten, että tomaatintaimet ja muut saisivat vähän enemmän valoa ja kasvaisivat hyvin - ja kasvaahan ne. Pitäisi siirtää tomaatintaimet jo omiin purkkeihinsa ja istuttaa syvemmälle.

Tässä on myös muutama aamupalakuva. Puuroa, soijajugurttia ja omena on aika hyvä aamupala. :) Oon ihan rakastunut tuohon neljän viljan Nalle-puuroon.



maanantai 30. maaliskuuta 2015

Kaunistavat kasvit

Kasvit tekevät kodista viihtyisän näköisen ja jotenkin elävämmän. Kasvien kasvua on myös mukava seurata ja se onnistumisen tunne, mikä tulee, kun huomaa kasvin kukkivan tai tekevän uusia lehtiä, on aika mahtava. 

Muuttaessamme omaan kotiin noin 1,5v sitten, meillä oli vain muutamia kasveja, mutta saimme niitä pikku hiljaa mummoilta ja äideiltä, nyt niitä onkin jo aika paljon. Aluksi kasvien kasvattaminen tuntui ihan käsittämättömän vaikealta, useampi jukkapalmu koki kuoleman, samoin parille traakkipuulle ja kaktuksille kävi kehnosti. Taisin hukuttaa ne rakkauteen eli kastelin niitä liikaa.

Tällä hetkellä meiltä löytyy nahkamuori, anopinhammas, kolme traakkipuuta, kultaköynnös, kumiviikuna, fiikus, vesifiikus, joulukaktus ja jukkapalmu, sekä minun kukkiva ylpeydenaiheeni, viirivehka. Laitoin kevääksi itämään myös timjamia, persiljaa, tomaatteja ja basilikaa. Saas nähdä, kuinka onnistun taimien kasvatuksessa. Tällä hetkellä kaikki muut paitsi tomaatti, itävät jo.

Tällä hetkellä meillä voi melkein kaikki kasvit traakkeja ja kultaköynnöstä lukuun ottamatta hyvin. Traakit on vähän kituliaita, mutta yritän uskotella itelleni, että kyllä ne tuosta virkistyy, kun valo lisääntyy ja kevät tulee kunnolla...

Siemenet itämässä. Tällä hetkellä itää jo timjami, persilja ja basilika. :)

Vasemmassa kuvassa viirivehka ja oikeassa kuvassa anopinhammas ja joulukaktus.

Vasemmassa kuvassa nahkamuori ja oikeassa kuvassa kumipuu.

Vasemmassa kuvassa fiikus (ficus benjamina natasja) ja oikealla kultaköynnös.

Traakkipuut