Noniih, nyt olisi uusi arki alkanut, kun työt alkoi! Ihan erilaista taas kuin mitä aiemmin olen tehnyt, mutta mielenkiintoista. Näitä hommia mie silloin ajattelinkin, kun koulussa vielä olin. :) Tähän arkeen ja töihin on nyt taas totuttelemista, kun rytmi on ollut pitkään se, että on noussut yhdeksältä ylös ja nyt pitäisi päästä jo puoli kuuden aikaan, jos tavoitteena olisi seitsemän jälkeen olla töissä.
Iltaisin aika kuluu helposti, kun syö, käyttää koiran lenkillä, venyttelee tai treenailee, käy pesulla ja laittaa nukkumaan. Tuntuu kyllä niin mukavalta taas olla töissä muutaman kuukauden työttömyyden jälkeen. Vähän enemmän sisältöä elämässä, kun näkee muitakin ihmisiä kuin perhettä ja pari kaveria. :D Ja tekee muutakin kuin kotitöitä ja lenkkeilee...
Tämä työ tietää reissuja ympäri Lappia tänä kesänä, mutta noh. Tuleepahan nähtyä tuo ihan pohjoinenkin osa tästä maasta ja varmaan hienoja kokemuksia tulee niillä reissuilla. Ensi viikolla on varmaan luvassa kuvia Ivalosta. :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työt. Näytä kaikki tekstit
tiistai 5. toukokuuta 2015
maanantai 30. maaliskuuta 2015
Viikon parhaita
Oli aika vauhdikas viikko, jonka parhaat hetket tuli tietysti taas puhelimella tallennettua. Oltiin viikonloppuna porukoilla koiravahteina, kun ne kävivät Pyhällä laskettelemassa ja hiihtelemässä. Neljän koiran kanssa aika kului aika sujuvasti ja varsinkin lauantai-iltana mie olin niin väsynyt, että meinasin nukahtaa kesken saunomisen. Kolme juoksulenkkiäkin tuli tehtyä viikon aikana. Ehkä tänään taas voisi käydä, kun jalat on saaneet nyt pari päivää lepäillä pelkästään kävelylenkeillä.
Kauniit keväisen aurinkoiset säät on muisto vain tällä viikolla. Tälläkin hetkellä ulkona satelee räntää ja päivä on oikein ihastuttavan harmaa... :D Onneksi koirakin on väsynyt, niin tänään voi keskittyä lueskelemaan kirjaa ja jumppailemaan Yoogaian tahtiin sisätiloissa noin muuten... Iltaruuaksi pitäisi taikoa taas jotain ennen kuin Henkka tulee koulusta kotiin. Mistä tulikin mieleen, että sain nyt varmasti työpaikan ainakin neljäksi kuukaudeksi. Helpottaa stressiä kovasti!
Vanhuskoiran kanssa yhteiskuvaa ja maisemaa Jokkavaarasta.

Yhden aamun aamupala ja minun uusi kulkupeli, Helkama Kaunotar! ♥
Lisää lenkkeilymaisemia Jokkavaarasta ja koiralauman kanssa lenkillä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)