Kun uni ei tule...

Ei yleensä ole minun ongelma tämä, ettei yöllä tule unta. Päinvastoin, nukahdan vieraissakin paikoissa todella nopeasti ja nukun sikeästi. Tänään ei vaan uni tule.

Mietin sitä lhasa apso -poikaa, jonka niin kovasti haluaisin itselleni, mutta en voi mitenkään ottaa, kun ensi vuonnakin minua odottaa mitä todennäköisimmin reissutyöt. Ajatuskin koiranpennun jättämisestä viikoiksi suorastaan riipaisee sydämestä. Reissuun lähtemisen ajatteleminenkin stressaa ja ahdistaa. Tuntuu, että olen kertakaikkiaan ansassa, ja pakoreittiä ei ole.

Työttömyyttä on kaiken järjen mukaan edessä vielä useita kuukausia, mutta kun ne siellä tulevaisuudessa odottelevat reissutyöt ahdistaa jo nyt. Suunnitelmia on ihan turha tehdä ja omia arkielämän unelmia voi vain haaveilla toteuttavansa.

Haluaisin keksiä tähän tilalle mitä hyvänsä muuta, kunhan jotain järkevää, mutta en keksi mitä se voisi olla. Minkään muun työpaikan löytyminenkin tuntuu ihan toivottomalta. Toivon kovasti, että tähän tilanteeseen löytyisi joku ratkaisu, vieläpä hyvä sellainen.

Tämän hetken piristäjiä on kyllä joulun odotus, lahjojen pohtiminen ja ensi torstaina starttaava viikonloppureissu Helsinkiin. En malttaisi odottaa sitä!  :)

Toinen maanantai?

Käväisin tänään lenkillä, ohjelmassa oli 3km hölkkää, mutta täytyypä sanoa, että oli sykkeet sitä luokkaa kuin olisi juossut kovemminkin. Tahtikin oli hitaampi kuin toissa päivänä 5km lenkillä, mutta silti tuntui tosi raskaalta. Henkalla on nyt kyllä flunssa, että oiskohan se tulossa mullekin? Koirakin kyllä halusi pysähdellä ihan jatkuvasti ja sitä sai kiskoa perässä ja komentaa, joten voihan sekin vaikuttaa. En tiedä, tosi surkea lenkki oli joka tapauksessa.

Harmittaa, kun on koko ajan myös sellainen stressaantunut olo, paitsi kotikotona ei ollut eikä pahemmin viikonloppuna, kun olin ihan yksikseni koiran kanssa. Mulla vaan hermostuttaa tuo lenkkeily, kun aina saa olla väistelemässä muita ihmisiä, koiria, autoja jne. Jatkuvasti pölisee ja jatkuvasti kuuluu jotain meteliä. Mie oon niin maalaistyttö, että en vaan nauti täällä asumisesta useinkaan. Pitäisi saada joku ammatti/työpaikka, jonka avulla pääsisi muuttamaan jonnekin syrjään, mutta jossa ei tarvis tehdä reissutyötä.

Sekin stressaa, kun Henkalla on selkä rikki ja selkäleikkaus edessä, ja mulla alkaa reissutyöt vapun jälkeen. Koiraa pitäisi jonkun pystyä lenkkeilyttämään, mutta Henkka ei kyllä siihen kovin hyvin kykene... Joutuu siis pistämään koiran ehkä hoitoon. Onneksi ihana kaveri ja perhe varmaan auttaa. Reissutyöt yleensäkin on todella perseestä - en tajua, mitä ajattelin, kun jätin merkonomiopinnot viime syksynä kesken. Tai tajuan, olin ihan palasina ystävän kuoleman takia, enkä vaan jaksanut kaikkea - surua, töitä, koiranpentua, opiskelua, kipeää poikaystävää.

Kevät sentään on täällä, ja ihan kohta kesä. Kaikissa pajuissa on jo pajunkissoja, joissakin pensaissa näkyy jo vähän vihertäviä silmuja ja tien pientareellakin näytti jo jotain vihreää kasvavan. :) Joestakin oli Körköllä jo jäät lähteneet. Ehkä se elämä lopulta voittaa taas.