perjantai 10. heinäkuuta 2015

Ounasvaaralla

Lähdettiin Henkan kanssa käymään vähän uusissa maisemissa lenkillä, kun tuo asfaltilla saman renkulan tarpominen kyllästyttää joskus, eikä tuo asfalttilenkkeily ole nivelillekään mikään ihan ykkösjuttu. Tarkoitus oli ensin lähteä käymään vain Saarenkylässä hieman kävelemässä samalla kun kävisimme kirjastossa. Kirjaston pihalla kuitenkin päätettiin, että eiköhän lähdetä Ounasvaaraan, jossa siis sijaitsee talvisin laskettelurinteet. Kameraa ei tullut tällä kertaa mukaan, kun tarkoitus oli alunperin mennä vain talsimaan tasamaata.

Siinä sai jalkalihakset vähän kyytiä, kun kiikuttiin vaaran päälle Tottorakan rinnettä pitkin. Mie vielä yritin tehdä muutamia juoksuspurttejakin, niin että kyllä siinä hengästyi ihan kunnolla. Sai selkäleikkauksesta toipuvakin vähän kuntoa nostattavaa liikuntaa ja kyllähän se mullekin hyvää teki.

Ei ole taas pitkään aikaan tullu tehtyä mitään lihaskuntoa kehittävää tai edes juoksenneltua, kun polvi suuttui pitkästä pyörälenkistäkin... Käveleminen ja kiipeileminen sille ilmeisesti sopii. Toissa päivänä tein sitten pitkästä aikaa Yoogaian kautta yhden tunnin ja huh, kylläpä se taas tuntuukin kipeinä lihaksina ja myös hyvänä olona. Miksihän sitä aina välillä päästää itsensä laiskistumaan, vaikka tuo liikkuminen ja sen tuoma tunne on niin kiva?

Eikös vaan ole nätti kaupunki? Ainakin näin ylhäältä katottuna. ;) Panorama-kuva kannattaa klikata isommaksi!
 

Löysin muuten Bikbokista aivan ihanan ruutupaidan. Olen ettiny ittelleni sopivaa jo tosi kauan ja nyt lopultakin löytyi. Ihan paras vaate! :) Muuten en ole alennusshoppailuja juuri harrastanutkaan, Lindexiltä taisin löytää pari valkoista t-paitaa kuvioilla ja Haaparannan Hööksistä löysin takin. Kyllä laadukkaat urheiluvaatteet on vaan niin paljon paremmin istuvia ja toimivia kuin jotkut satunnaiset retkeily- tai ulkoiluvaatteet.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Vielä on kesää jäljellä...

...vielä tulee kauniita päiviä. Ainakin toivottavasti! Tähän mennessä tämä kesä ei ole oikein vakuuttanut! Blogin pitokin on vähän unohtunut ja puolittain tarkoituksellakin jäänyt. Näköjään mie en enää kirjoita meidän sisustuksesta tai Henkan asioista mitään, kun jonkun yhden ihmisen pitää sitten häiriköidä sitä niistä asioista, mistä blogissa olen maininnut. Tästä sitä taas huomaa, että tässä blogin kirjoittelussa on ne varjopuolensakin ja tosiaankin kannattaa miettiä, mitä kuvia ja mitä juttuja blogiinsa pistää. Mutta nyt kumminkin takaisin täällä, koitan keksiä jotain muuta kirjoiteltavaa. :D

Hankin itselleni uuden objektiivin, joka on yhdellä sanalla sanottuna ihana. Uusi tuokaan ei ole, niin kuin ei mikään minun objektiiveista ole ollut, mutta kylläpä nämä kameravarusteet kestää ihmiseltä toiselle ja vuodesta toiseen. :) Objektiivi on kuitenkin Canon 70-200mm f4L. Nyt alkaa saamaan koirista parempia kuvia ja ehkä saa jonkun räpsyn linnuistakin, ja aika monesta muusta jutusta, mihin tuo toinen ei riitä, kuten vaikka tästä lokkikuvasta näkee. ♥
Töissä luistaa hienosti, toimistohommat olisivat niin minun juttu, niitä saan nyt tehdä ja olla enemmän Rovaniemellä. Kotihommiakin olen nyt sitten ehtinyt paremin tehdä ja olenpa sitten pessyt ikkunat ja siivonnut kunnolla. Ihanaa, kun näkee ikkunasta pihalle taas. Ja ihanaa, kun ehtii ylipäänsä tehdä näitä kotijuttujakin eikä kämppä pääse näyttämään räjähtäneeltä missään vaiheessa.

Uusin villitykseni ja varmaan tämän hetken muoti-ilmiö muutenkin, on värittäminen. Aikuisten värityskirjat siis, joiden avulla voi saada itselleen mielenrauhaa, rentoutusta ja myös totta kai kivaa puuhasteltavaa. Piirtäminen on rentouttavaa puuhaa yleensäkin, mutta koska minunkin piirustuksenlahjat on mitä on, niin tuollainen värityskirja on ihana. :D Just sellaista tekemistä, mitä olen kaivannutkin.

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Puolukkarahkakakku

Tekaisin torstaina töiden jälkeen puolukkarahkakakun, johon olin hankkinut ainekset jo juhannuksen aikaan. Rahkakakun ohje on ollut mulla jo valmiina odottamassa syksystä asti, mutta nyt vasta sain aikaiseksi tehdä sen. Alkuperäisessä reseptissä sen nimi oli juustokakku, mutta koska tähän ei tule juustoa ollenkaan missään muodossa, niin rahkakakku tai jäätelökakku on huomattavasti parempia nimiä. Kakku on todella nopea tehdä, ainoastaan sen pakastamisvaiheessa menee aikaa, mutta valmisteluun ei juurikaan.

Yhdellä jos toisellakin on varmasti epäilyksiä puolukan sopivuudesta yhtään mihinkään sen happamuuden vuoksi, mutta tässä se on oikeasti herkullinen! Laitoin itse alkuperäisestä reseptistä poiketen kermarahkan tilalle vaniljarahkaa, joka sopii puolukan kanssa loistavasti yhteen ja pehmentää makua entisestään.

Resepti:

3 kananmunaa
1½dl tomusokeria
1tl vaniljasokeria
1½dl puolukkasurvosta
200g vaniljarahkaa
2,5dl vispikermaa
6 digestive-keksiä

1. Erottele keltuaiset ja valkuaiset keskenään.
2. Sekoita keltuaiset, tomusokeri, vaniljasokeri, puolukkasurvos ja rahka. Jos laitat puolukat kokonaisina, käytä tehosekoitinta tai sauvasekoitinta, että puolukan kuoret menevät hienoksi silpuksi.
3. Vaahdota kerma ja sekoita puolukkaseoksen kanssa.
4. Vaahdota valkuaiset puhtaassa astiassa ja kääntele seoksen joukkoon. Valkuaisvaahdosta saa tehdä paksua.
5. Kaada massa laakeaan, pyöreään vuokaan.
6. Murskaa keksit ja ripottele keksimurska kakun päälle.
7. Pakasta 4-5 tuntia.
8. Nosta juustokakku jääkaappiin noin tuntia ennen tarjoilua. Kakun voi pakastaa uudelleen.
9. Koristele halutessasi puolukoilla.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Inaria ja Saariselkää

Reissutyön tavallaan kivoin puoli on se, että pääsee näkemään paikkoja, joissa ei ole ikinä ennen käynyt eikä tulisi ehkä ikinä käyneeksikään. Se on toki sitten toinen juttu, onko tuolla pohjoisimmassa Lapissa juuri mitään nähtävää. :D Tällä viikolla oltiin ensin pari päivää Inarissa ja sitten pari päivää Saariselällä. Tässä on ensin kuvia Inarista, joka on kyllä todella pieni paikka...
Saariselkä puolestaan on taas niin perinteinen turistirysä kuin vain olla ja voi. Muistuttaa rakentamisensa puolesta hyvin paljon Kuusamon Rukaa. Juuri mikään paikka ei ollut näin kesällä edes auki, nämä tällaiset turistikohteet kun pyörii vain laskettelukauden ajan... Saariselän tuntureilla olisi ollut mukava käydä kiipeämässä, mutta päivän kävelemisen jälkeen en millään jaksanut sinne lähteä. Siellä olisi saattanut olla mukavat maisemat.

torstai 28. toukokuuta 2015

Makuuhuoneen uusi järjestys

Pyöräytin tiistaina koko makuuhuoneen ympäri. Koko homma lähti siitä, kun Henkka nukkui ensimmäisen yön selkäleikkauksen jälkeen meidän vanhassa sängyssä. Oltiin jo pitkään oltu sitä mieltä, että se sänky on todella surkea ja ihan toivottoman huono selälle, tervekin selkä muuttui siinä nukkuessa huonoksi. Siispä suuntasin eilen töiden jälkeen sänkykaupoille Sotkaan (jonka palvelua voin muuten kiitellä).

Sänkyä kasatessa tajusin, että se on pari senttiä leveämpi kuin meidän entinen sänky, joten se ei mahtunut siihen, mihin piti. Tämän ansiosta jouduin/sain purettua kulmapöydän, joka vei ihan hirveästi tilaa ja oli oikeastaan ihan tarpeeton. Siirsin lipaston vaatekaapin paikalle oven taakse ja vaatekaapin puolestaan lipaston ja pöydän tilalle oven viereen. Tämä oli kyllä pitänyt tehdä jo pitkään, koska makuuhuone oli niin kauhean ahdas. Nyt sain lopultakin aikaiseksi, kun oli pakko.

Järjestyksen muuttamisen ja sängyn hyväksi toteamisen seurauksena rakas potilaani keksi lisää tekemistä. Makuuhuoneeseen piti saada televisio ja pleikkari, että voisi pelata makuultaan. Selkäleikkauspotilas ei saa nostaa mitään, kumarrella mihinkään eikä myöskään istua kovin pitkään - siksipä vaihtoehtoina on makaaminen tai seisominen/käveleminen.

Virittelin vanhan ikkunalaudan seinälle valmiisiin reikiin, ja nostin telkkarin ikkunalaudalle ts. hyllylle. Nyt voi sitten katsella sängystä telkkaria. Pleikkareita varten ahdettiin vielä sängyn ja seinän väliin pieni pöytä. Nyt meillä on oikein viihtyisä makuuhuone, jossa on hiukan enemmän tilaa kuin ennen. Telkkarin ja pleikkareiden ei ole tarkoitus jäädä ikuisiksi ajoiksi tuohon makuuhuoneeseen, mutta nyt alkuun ainakin 6 viikoksi... Tai 3kk ajaksi. Miten se nyt menikään.

En muuten voi sanoin kuvailla sitä onnentunnetta, kun käytiin Henkan kanssa kävelemässä ihan pienen pieni matka kahdestaan ulkona ilman, että toiseen sattui ihan kamalasti. Aah, ehkä me vielä päästään meidän lenkkeilyharrastuksen pariin.

Kävin hakemassa eilen meidän karvalapsenkin kotiin todetakseni vain tänään, että mulle on suunniteltu reissuhommia neljäksi peräkkäiseksi viikoksi. Vähän ottaa päähän, kun en nyt sitten tiedä, kannattaako tuota koiraa käydä hakemassa aina päiväksi tänne kaupunkiin... Ja koko kesäkuu menee sitten reissussa. Luojan kiitos siellä välissä on juhannus ja kolmipäiväinen viikonloppu.


sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Viikko viikonpäivien mukaan

Maanantaina muistelin menneitä. Matkasin mainiolla menopelillä maanmittauslaitokselle. Menin mukaan maistelemaan makuja. Minun murusellani meni mainiosti matkatessa maantiellä. Melkein muksahdin mahalleni maantiellä matkatessani. Mies mahtui mukaan mähöämään makuulle. Mussutin maukkaita makeisia miehen muassa. Muistin muiskauttaa muiskun miehelle.

Tiistaina tuskailin tukkaani. Töissä tutkin tehtyjä tutkimuksia. Tutkiskelin taitavasti tehtyjä teoksia teistä. Töistä tuskin tuskailin, tarkastelin työni tuloksia. Tessun tepsuttelua tutkailin tiellä. Tessu tepsutteli taitavasti, tutki tienpientareita, tuiskahdettiin tuttujen tykö. Tuuli taisi tuivertaa tuimasti.

Keskiviikkona kuuntelin kaikkea. Koitin kutsua kuritonta koiraani. Koira keräsi kierroksia, karjahteli kauheasti. Kokosin kaupasta korillisen kaikkea. Kello kulki kovaa. Kiitin kultaani kaikesta, koitin kehua kauniisti. Kiskoin kutrini kuntoon, kutsuin kultani kahville. Kukuin kahteen.

Torstaina tuumailin töitä. Tuskailin tuulisessa tuiverruksessa, töitä tein tienvarressa. Työmaalla tuttava tuumasi, tulkaa tupaan. Tultiin töistä taitavasti. Taiteilin Tessun turkkiin tökötit, tuskin täitä tulee tänne. Töin tuskin tutimaan tohdin, tekemistä taioin tyhjästä. Tylsää tovia tuskin tulee.

Perjantaina piipahdettiin Posiolla. Puhuttiin paljon paskaa, polskittiin puljaamassa. Puhuttiin puujalkavitsejä, painuttiin pois Posiolta. Pian pelkäsin puolison puolesta. Pelkästään peräkamaripoikia pleikkarilla pälyilin. Pussailtiin paljon. Puhuin puolisolle puisevista pakinoista. Pestiin paskat pois pesuhuoneessa.

Lauantaina lääkäri lupasi leikata. Lauantai lurahti lääkärissä. Lukuisia leikkauksia leikattiin. Läksin lääkäristä läkähdyksissä. Lupasin luuhata lähellä. Lakaisin lattiat leluista. Lääpin lutuista lapinkoiraa. Luulin lääkärin leikanneen. Lenkitin lapinkoiran lähistöllä, läiskyttelin lätäköissä, luin lässytyskirjaa läskeillen.

Sunnuntaina sain saippualla sudittua sotkuisen sutijani. Sulattelin suuria sammioita sokerisotkuja. Surautin sutijallani sairaalaan, siellä suutelin sulhoani. Suretti sairas sulhoni sairaalassa, silti sieltä surautin suoraan sopukkaani. Söin suklaapatukan säälitellessäni sulhoa. Samalla selasin satukirjaa sormissani. Suunnittelin seuraavaa sunnuntaita. Semmoinen sunnuntai se.


sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Äitienpäivän viettoa ja parveke


Vietin äitienpäivää Oikaraisella, ensin kävin kotona ja sitten sieltä kävin mutkan mummolassa, jossa näin paria tätiä ja serkun lapsia. Mummolasta kävin myös siellä päin metsässä lenkillä koiran kanssa. Oli todella upea ilma, lämmintä 12 astetta ja ihan kirkas päivä. Tällaista päivää ei muualla haluaisi viettääkään.
Kun toissa päivänä kirjoittelin niitä parvekesuunnitelmia, niin eilen otin sitten asiakseni lähteä hankkimaan niitä juttuja, mitä ajattelin tarvitsevani. Oli jotenkin paljon helpompi lähteä toteuttamaan suunnitelmia, kun ne oli selkeinä mielessä tuon blogipostauksen kirjoittamisen jälkeen. Nyt meillä onkin sitten jo hyvät lähtökohdat viihtyisään parvekkeeseen, kun kävin eilen hakemassa meille parvekekalusteet ja parvekemattoa! :) Tässä nyt kuvat parvekkeesta tällä hetkellä:
Tuo resu nojatuoli on tarkoitus viedä pois - edelleenkin. Tuolle seinälle en ehkä muuta enää laitakaan, jos en sitten jotain kukkaa roikkumaan tuosta tangosta. Hyllyn päälle voi kuvitella sitten tomaatit tuohon saaviin, jonka löysin vanhalta talolta (todella antiikkista) ja muita kasveja. :) Eiköhän me tällä parvekkeella nyt kesä viihdytä!