torstai 15. tammikuuta 2015

Matka lukutoukaksi

Mie olen lukenut todella paljon siitä lähtien, kun opin lukemaan noin 5-vuotiaana. Ensimmäisellä luokalla muiden opetellessa lukemaan, meidän silloinen opettaja antoi minun lukea rauhassa luokan kirjahyllystä löytyneitä kirjoja eikä pakottanut minua tavaamaan muiden mukana. Toisella luokalla opettaja innosti meitä lukemaan laittamalla luokan seinälle listan, johon sai aina kirjoittaa lukemansa kirjan nimen. Opettaja myös antoi lisätehtäväksi lukea Kiljusen herrasväestä kertovia kirjoja, jos äidinkielen tunnilla oli sattunut olemaan liian nopea. Voin sanoa, että mulla oli parilla ensimmäisellä luokalla ehdottomasti parhaat opettajat (yhteensä kolme opettajaa) ikinä.

Joka tapauksessa, minun lukuinnostus lähti jo hyvin pienenä liikkeelle. Parhaimmillaan luin joskus 11-vuotiaana kuukaudessa 44 kirjaa. Tein niistä nimittäin listan ja säilytin sitä aika pitkään. Olen ollut myös äidinkielessä aina hyvä eikä oikeinkirjoituksessa ole liiemmin ollut huomauttelemista. Nykyään lukeminen on vähentynyt jonkin verran, mutta kausittain innostun lukemisesta niin, etten malttaisi muuta tehdäkään. Tällä hetkellä lukemista odottelee neljä kirjaa ja viikon aikana olen lukenut neljä kirjaa.

Omia suosikkejani pienenä olivat Tuija Lehtisen (Laura- ja Mirkka-sarjat, Rebekka-sarja), Maijaliisa Dieckmanin (Ram- ja Porvoo -sarjat), Merja Jalon (Nummelan ponitalli), Carolyn Keenen (Neiti Etsivät), L. M. Montgomeryn (Anna- ja Runotyttö-sarjat), Ann M. Martinin (The Baby-Sitters Club), Anni Polvan (Tiina-kirjat) ja Päivi Romppaisen (Vilman Koiraklubi) kirjat, lisäksi ahmin tietysti Pollux -hevoskirjakerhon kirjoja. Okei, luin melkein kaiken, mitä kirjastosta nuorten puolelta löytyi, kunhan se ei ollut fantasiaa. Pottereita en esimerkiksi ole lukenut edelleenkään kuin yhden - enkä sitäkään jaksanut millään loppuun asti.

Nuorten kirjoista siirryin pikku hiljaa aikuisten kirjoihin Tuija Lehtisen ja Anni Polvan viattomampien kirjojen kautta, niissä kirjoitustyyli pysyy suht samana oli sitten kyse Tiinoista tai Lauroista verrattuna aikuishahmoihin. Ensimmäinen muu "aikuisten kirja" taisi olla Nicholas Sparksin Valinta, jonka äiti toi mulle, kun olin kipeänä, sen jälkeen taisin löytää Robertsit ja sitten se olikin menoa.

Nykyään tykkään erityisesti historiallisista romaaneista ja hömppäkirjoista, myös erilaiset dekkarit piristää välillä. Dekkarit tai historia yhdistettynä romantiikkaan on niin minun juttu! Tämän hetken suosikkikirjailijoita ovat mm. Nicholas Sparks, Diana Gabaldon, Nora Roberts, Cathy Kelly, Kristin Hannah ja Enni Mustonen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti