Autollinen elämäni

Olen tällä hetkellä ihan kyllästynyt kaikkiin vekottimiin, joihin sisältyy moottori. Tykkään autoista, niiden suomasta vapaudesta ja mahdollisuudesta kulkea paikasta toiseen. Pelkästään kävellen ei kovin kauas pötkitä eikä etenkään kuskata mitään ylimääräistä mukana. Auto tuo kuitenkin mukanaan myös äärettömän suuren määrän menoja, huolta ja vaivaa. Autoon kuluu vuodessa yli 2000e, vaikka laskisi vain bensat (~15000km/v), katsastuksen, vakuutukset ja verot. Sen lisäksi autoa joutuu mitä todennäköisimmin huoltamaan enemmän tai vähemmän ylimääräistäkin.

Elämä moottorivempainten kanssa alkoi skootterilla 16-vuotiaana, ja voi sitä vapauden tunnetta, kun pääsi huristelemaan 60km/h ympäri kaupunkia ja kyliä. Polttoainetta tuo mokoma söi hyvin vähän, vitosella pääsi ajelemaan jo reilusti yli 100km, joten ajelemiseenkin oli varaa. Ensimmäiset kesätyötkin onnistuivat, kun pääsin kulkemaan töihin skootterilla. Varjopuolena tähän varteen kertyi jokunen kilo ja kuntokin ehkä hieman heikkeni, eihän sitä enää skootterin saamisen jälkeen kesällä pyöräilty paikasta toiseen ollenkaan samaan tahtiin kuin aiemmin. Skootterin omistajana pääsin kokemaan ensimmäiset raivostumiset moottorivempaimelle, joka ei toiminut.

Autollisen elämän aloitin 18-vuotiaana, kun ajokortin saatuani isä osti mulle oman pienen mustan Ford Fiestan vuosimallia -93. Sen saamisen jälkeen tuntui, että koko maailma oli avautunut, pääsin kulkemaan ihan minne vaan ikinä tahdoin, kuskasin pientä koiranpentuakin joka paikassa ja olin ihan hurjan onnellinen. Auto mahdollisti aivan kaiken, kun aiemmin oli pitänyt rukoilla kyytiä kaupunkiinkin eikä mistään harrastuksista voinut edes haaveilla - lukuun ottamtta koiraharrastusta ja valokuvaamista tietysti.

Ensimmäisen virheen autojen kanssa tein ehdottomasti silloin, kun aloin haluamaan uutta, parempaa, hienompaa, hiljaisempaa jne. autoa. Fiestan kanssa elämä oli ollut lähes tulkoon ruusuilla tanssimista, kun vakuutukset ja verot olivat pienet, isä maksoi nekin ensimmäisen vuoden ajan. Autoa ei tarvinnut paljon korjailla ja jos tarvitsi, isä kyllä korjasi kaiken (korjaa kyllä edelleen)... Focuksen kanssa alkoi sitten se varsinainen autosirkus, aluksi olin erittäin tyytyväinen uuteen autooni, mutta sitten kyllästyin siihenkin ja halusin taas jotain muuta. Reilun vuoden sisällä olen omistanut Focuksen, Corollan, Carinan ja Volvon, niin ja sen Fiestan.

Tänä vuonna olen käyttänyt autoihin ja niiden korjaamiseen rahaa enemmän kuin kehtaan myöntääkään. Kuka idiootti se oli, joka sanoi, että vaihtamalla paranee?! Nyt päätettiin myydä Volvo ja Carina pois ja olla hetki ilman autoa, ainakin siihen asti, että löydetään joku sopiva yksilö, joka uskalletaan ostaa. Autot on nimittäin suhteellisen halpoja, mutta niiden pitäminen, korjaaminen ja huoltaminen se varsinaisesti kallista on - etenkin jos ne ei ole kuin elämäni ensimmäinen auto, joka on palvellut jo viisi vuotta uskollisesti kolmea pientä remonttia lukuun ottamatta. Saa nähdä kuinka pian seinät kaatuu päälle, kun kulkeminen on vain muiden varassa. ;)