sunnuntai 16. elokuuta 2015

Ihana sunnuntai

Kävin tänä aamuna vähän kuvailemassa, kun heräsin jo seitsemältä. :) Nappasin kameran kainaloon ja koiran hihnaan ja lähdin katselemaan sopivia kuvauskohteita. Pikkulintuja, sorsia ja orava eksyivät kameran linssin eteen. Sunnuntaiaamujen tunnelma on kaupungissa aivan ihana, rakastan sitä rauhaa ja hiljaisuutta, mikä silloin on. Kaupungissa se tuntuu vielä niin erilaiselta, kun normaalisti sitä vilinää riittää enemmän tai vähemmän.

Käytiin tänä viikonloppuna Wanhoilla markkinoillakin, josta löytyi meille molemmille uudet käsityönä tehdyt kahvimukit ja Henkalle synttärilahjaksi puukko (käsityötä sekin). Kuvia ei vaan tullut otettua, vaikka tarkoitus oli. Siellä nimittäin on osa myyjistä panostanut pukeutumiseenkin aika hienosti!

Myös Oikaraisella käytiin syömässä minun synttärikakkua vähän etukäteen, kun tiistaina olen kuitenkin Pellossa rämpimässä radan varressa. Siskot oli tehneet tosi hienon ja ennen kaikkea herkullisen kakun. <3 Synttärilahjaksi sain vielä kaiken lisäksi muumimukin ja Henkalta ihanat korvikset. Tuntuipas kivalta. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti