Mie juoksin tänään 5km. Ihan rennosti vaan hölköttelin menemään ja helpostihan ne kilometrit kului! On vaan vähän eri juosta kaupungissa, jossa saa varsinkin koiran kanssa väistellä muita ihmisiä, autoja ja vaikka mitä, kuin täällä maalla, jossa voi vaan keskittyä hölköttelyyn eikä tarvi välittää tai keskittyä mihinkään muuhun. Aikaa kului 42min ja 50s, keskinopeus oli siis 8min 17s, joka on mulle tällä hetkellä ihan hyvä.
Tuntui kyllä tosi hyvältä tuo juokseminen tällä kertaa. Uudet juoksuhousutkin tuli testattua ja erinomaisen hyviksi todettua. En enää ikinä osta mitään halpoja housuja, vaan panostan vähän enemmän ja ostan sitten vähän paremman merkkiset vaikka vähän kalliimmalla. Liikkuessa on tosi ikävää, jos joutuu keskittymään johonkin housujen epämukavuuteen tai hiertävään paitaan. Joku toinen saattaa sanoa, että menee vaan välineurheiluksi, mutta ehkä semmonen ihminen ei sitten ole kokeillut liikkua oikeilla liikkumiseen tarkoitetuilla vaatteilla. :) On se niin paljon kivempaa näin.
Nyt on kyllä hyvä mieli. Vielä kun saisi nuo syömiset kuriin ja järjestykseen, niin alkaisi painokin pudota. Sitä saisi muutama kilo tippua.
sunnuntai 19. huhtikuuta 2015
lauantai 18. huhtikuuta 2015
Viime päivien ruokia
Tässäpä minun syömisiä viime ajoilta. Olen yrittänyt opetella syömään terveellisemmin ja ennen kaikkea oon yrittänyt jättää karkin syömisen vähemmälle. On se vaan kamalan vaikeaa! Oon miettinytkin, että pitäisikö pistää joku ihan oikea karkkilakko päälle, että pystyisi oikeasti vähentämään tuon makean mässyttämistä. Oon ihan kamala sokerihiiri... Toki tekee mieli enemmän makeaa, jos ruokarytmi on hukassa, joten pitäisi varmaan ihan oikeasti tässä hommassa petrata ja syödä myös välipala aina kunnolla.
Ihan parhaita aamu- ja iltapaloja on puuro ja sitten rahka ja marjat. Pienenä sain tarpeekseni puurosta, mutta nykyään se maistuu taas ihan taivaallisen hyvälle. Varsinkin Elovena-kaurapuuro tai Nallen neljän viljan puurot. Kaveri suositteli banaania puuron kanssa, mutta njäh, mie tykkään puurosta puurona. En lisää siihen siis yhtään mitään.
Ruuaksi ollaan viime aikoina syöty mm. kanakastiketta, jossa on marinoimatonta kanaa ja sitten Floran pehmeä curry -kermaa. Kylkiäisinä basmati-riisiä ja kruunuvihanneksia. Tämä oli tosi hyvää ja helppoa ruokaa. Maksalaatikkoa ostin myös viime viikolla ja sitä pitikin syödä sitten pari kertaa, se on myös minun herkkua.
Näkkileipä on parasta välipalaa, etenkin kurkun ja juuston tai kinkkusiivun kanssa.

Blogin seuraaminen
Blogin seuraaminen onnistuu niin bloggerin kuin bloglovininkin kautta. Itse suosin bloglovinia sen kätevyyden takia. Sieltä näkee selkeästi, mitkä blogitekstit on jo luettu, ja mitkä on lukematta. :)
Follow my blog with Bloglovin
Follow my blog with Bloglovin
perjantai 17. huhtikuuta 2015
Hankintoja
![]() |
Peitto: Hemtex 5,5€ |
Olen viime aikoina sortunut ostelemaan vähän vaikka mitä, toisaalta on ollut tarvettakin, mutta sitten taas toisaalta on tullut ostettua vähän ylimääräistä siinä sivussa... Mulla on jo pidempään ollut etsinnässä siistimpi takki, ja kun testailin kotona vanhaa vääränkokoista Onlyn villakangastakkia, niin keksin millaisen haluan. Löysin ihan täydellisen takin Sportsdirectiltä, ja kun se vielä oli alennuksessakin, niin pakkohan se oli tilata! Samalla tilasin sieltä myös urheilu t-paidan ja treenitrikoot, kun halvalla sai...
Tänään sitten tuli se paketti perille ja takki oli ihan täydellinen. Just sellainen, mistä olin haaveillutkin. Hintaa tälle Onlyn takille jäi 39e. Toimitus oli nopea ja hyvä, viidessä päivässä tuli perille. Tilaan varmaan tulevaisuudessa lenkkareita ja ehkä muutakin merkkituotetta tuolta. Sportsdirectiltä nimittäin saa edellisvuoden mallit yli puoleen hintaan ja kun mie käytän vain Asicsin lenkkareita, niin kokokin on tiedossa. :)
Se takki! ♥ Ekassa Intersportin sovituskopissa ja toisessa kuvassa koko minun asu tänään kaupungilla.
![]() |
Pinkki T-paita 3e / Karrimor, siniset urheilutrikoot 4e / Miss Fiori, rintsikat x2 14,95e / Cubus, mustat juoksutrikoot 25e / Intersport, Pro Touch |
Sitten pari muuta päivän asua, joissa näkyy näitä ostoksia ja muuta. Eli vasemmassa kuvassa Gina Tricotin toppi, joka on tosin ostettu kirpparilta hintaan 0,75e ja jalassa Miss Fiorin treenitrikoot, jotka ei olleet erityisen hyvät jalassa. Oikean puoleisessa kuvassa oon tulossa hakemasta niitä eilen pestyjä pyykkejä, joita oli kaksi Ikean pussillista... Kaiken komeuden päällä viininpunainen Lidlin huppari.
Treenivaatteista vain sen verran, että kun kokeilin noita Pro Touchin juoksutrikoita, niin totesinpa vain, että en enää ikinä osta yhtiäkään halpoja treenitrikoita. On nimittäin ihan toisen tuntuiset päällä tuollaiset oikeat kunnollisen merkkiset housut.
Varsinaisestihan mie lähdin tänään sieltä kaupungilta ostamaan kenkiä ja käytyäni Clickissä ja KooKengässä, menin sinne Intersportiin, josta mukaan tarttui sitten nämä Vansit... Tässähän parasta on se, että mie olen naureskellut pikkusiskojen Vans-innolle, mutta nyt mulla on itelläkin nämä. :D Olihan ne hyvät jalassa ja tarjouksessa niillä oli hintaa 49,90e. Hienotkin ne on, vaikka onki nuo perus mustavalkoiset. :)
Lisäksi ostin vielä tuollaisen pumppupullon vessaan ihan Henkan mieliksi. ;) Se on haaveillut siitä, että vessassa olisi hammasharjat ja saippua tuollaisissa näteissä purkeissa. Hintaa tuolla oli Hemtexissä alle 2 euroa.
Puhdas koti
Kevät vaan edistyy, keskimmäinen pikkulintu oli niin pyöreä, että taisi muninta-aika olla lähellä. :)
Eilen oli tosi reipas olo, joten päätin jo aamusta, että siivoan koko kämpän ja luutuan lattiatkin. Jonkin verran siihen saattoi vaikuttaa sekin, että ilman sukkia käveleminen tuntui lähinnä hiekkalaatikolla kävelyltä. :D Aamupalan jälkeen siivosin keittiön järjestykseen ja kiitos Tessun, jouduin nakkaamaan lakanatkin pesuun jo ennen lenkkiä, kun se päätti oksentaa sänkyyn... Käväistiin siis aamulenkki ja sitten nakkelin matot parvekkeelle tuulettumaan, järjestin tavarat ja rupesin siivoamaan. Pesin siinä sivussa kolme koneellista pyykkiäkin. Puhdas koti on vaan niin ihana.
Olen taas jaksanut kuvailla kamerallakin, kun hain pikkusiskolla lainassa olleen objektiivin takaisin. Näkeehän se nyt sitten kuvanlaadustakin kyllä. Mulla herää aina säännöllisin väliajoin kauhea kamera- tai objektiivikuume. Tällä hetkellä haluaisin hirveästi jonkun 30mm tai 35mm objektiivin kiinteällä aukolla, tämä 50mm on vähän liian pitkä moneen kuvauskohteeseen. Pitää ehkä katsoa sitä sitten kesällä, jos jää sen verran rahaa säästöön... ;)
Hyvä merkki siitä, että on juuri siivottu - koiranlelut pysyy hetkisen aikaa omassa korissaan.

torstai 16. huhtikuuta 2015
Uusi auto
Kasvit vaan kasvaa ja kevät edistyy! :) Myin tosiaan edellisen autoni pois reilu viikko sitten ja maanantaina käytiin hakemassa uusi auto Pudasjärveltä. Samalla pyörähdettiin Oulussa mutka, mutta harmi kyllä ei ehditty jäädä sinne pidemmäksi aikaa, kun oltiin niin myöhään liikenteessä. Tiistaina kävin siirtämässä auton omiin nimiini ja ajelin Oikaraiselle pesemään sitä.
Auto on tosiaan farmarimallinen Toyota Corolla vm. -95 ja ihana, mie oon aina tykännyt Toyotoista. Ulkoa päin se on ihan siistissä kunnossa, mutta sisältä se oli vähän kaamea, kun siellä oli kuskattu koiria ympäriinsä ja lisäksi vielä tupakoitu. Pesin ja puunasin sitä ahkerasti pari päivää ja tulihan siitä siisti! Tupakanhajunkin sain pois. Toivotaan, ettei se palaakaan. :)
Jokaisen tupakoivan ihmisen pitäisi pestä tuollainen auto. Se vaaleanrusehtava tuhkakupilta haiseva vesi, mikä tuosta autosta tekstiilipesurilla lähti, oli melkoinen elämys. Kun sen kaiken ruskean möhnän kuvittelee keuhkoihinsa, niin vähemmästäkin alkaa ällöttämään. Tulin siinä autoa pestessä pohtineeksi sitäkin, että miksihän Suomessa on nuuskanmyynti kielletty ja tupakointi sallittu? Tupakoinnilla vahingoittaa paitsi itseään, myös ympäristöään ja ympärillä eläviä ihmisiä, kun taas nuuskankäyttö kaikessa ällöttävyydessään vahingoittaa kuitenkin vain käyttäjää itseään. Jotain ristiriitaista siinä on. Minun puolestahan molemmat voisi ihan hyvin kieltää, kun en kumpaakaan touhua harrasta.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015
Maalaismaiseman sun kanssas jakaisin
Mie pistin auton myyntiin viime viikonloppuna ja sain sen tällä viikolla vielä myytyäkin. Nyt sitten ajelen minun ekalla omalla autolla, eli vanhalla kunnon Fiestalla. Yritän tässä nyt etsiskellä sopivaa ja mielellään luotettavaa yksilöä taittamaan kilometrejä kanssani. Saa nähdä, kuinka onnistaa tällä kertaa autokaupoilla, edellisestä autosta kun oli lähinnä päänvaivaa.
Eilen käväistiin Oikaraisella nauttimassa ihanasta kevätsäästä. Oli kyllä tosi upea ilma, lämmintä noin 5 astetta ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Kotikyläkin on niin kaunis, että ikävähän tuonne tulee joka kerta, vaikka käynkin siellä usein - vähintään kerran viikossa. Käytiin uittamassa koiraa Raudanjoessa, jonka rannat on sulat ja nautiskeltiin vaan.
Tänään käväisin juoksentelemassa taas juoksuohjelman mukaisen kolme kilsaa. Tuntui se taas vähän helpommalta kuin ekalla lenkillä. Koirakin alkaa tajuta, että juostessa juostaan ja kävellessä sitten nuuhkitaan. Eilinen lepopäivä ei kyllä ollut lepoa taas nähnytkään, kun tuli käveltyä 12km. Mutta noh, ei nättinä päivänä viitsi paljon sisälläkään kykkiä.
Eilen väkertelin uuden ulkoasun koirablogin puolelle, nyt pitäisi keksiä joku hyvä idea tällekin blogille. Ei tuo lumisen harmaa ulkoasu enää oikein nappaa!

Tunnisteet:
aurinko.,
juoksu,
kevät,
luonto,
maisemakuvaus,
valokuvaus
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)