tiistai 31. maaliskuuta 2015

Rapakelilenkki

No olipahan loistokeli lenkillä eilen illalla. En tiiä voisko paljon tuon rapaisempi kävelytietä pitkin kävellyt koira olla. :) Tessu rymysi tietysti jokaisen rapalätäkön läpi eikä väistellyt niitä yhtään kuten vielä syksyllä teki. Pääsin sitten pesemään koiran lenkin jälkeen. Lenkin piristys oli kyllä juttutuokio serkun kanssa, en ollukaan nähnyt sitä piitkään aikaan. Iso suku ja monet serkut on kyllä aina olleet vain rikkaus.

Sain postista uudet urheilutrikoot. Täytyy muuten kiitellä GinaTricotin toimituksen nopeutta. Lauantaina tein tilauksen noin klo 16 ja tänään housut jo kolahtivat postiluukusta! Olin aivan varma, että ei ne kyllä ennen tiistaita tule ja ehkä parempi odotella niitä keskiviikoksi, mutta näemmä Ruotsin puolella kulkee postipaketit myös viikonloppuisin. Olin kaivannut tällaisia urheiluhousuja, joissa ei ole nappeja, vetoketjuja tai mitään hiertäviä juttuja. Paljon kivempi tehdä kaikenlaisia juttuja (Yoogaia, Blogilates), kun mikään ei paina tai purista.

On se Yoogaia loistokeksintö. Kuka nyt tämmöselläkään ilmalla viitsisi enää koiran lenkityksen jälkeen lähteä vielä käppäilemään jonnekin salille tai vastaavaan ryhmäliikuntapaikkaan? Bloggerikin teki kerranki hyvää yhteistyötä eikä tarvinu edes siirrellä kuvia html-koodeilla. Jes! :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti