perjantai 10. huhtikuuta 2015

Lepopäivää odotellessa

Nyt on tehty kolme My Asicsin juoksuohjelman mukaista lenkkiä eli 3 x 3km. Vähän tuntui tänä aamuna raskaalta, kun eilen kävin hiihtämässä 7,5km hyvään tahtiin, kun keskisyke oli 167 ja maksimi 180. Pitää varmaan huomenna pitää oikein kunnon lepopäivä ja käydä koirankin kanssa vaan lyhyet lenkit ja treenata sitten muuta sen kanssa. Mulla tulee melkeinpä joka päivä noin 10km kävelyä/juoksua/hiihtoa yhteensä joten ei ehkä ole ihme, että polvi tahtoo välillä suuttua, kun ei se saa ikinä levätä.

Sain äidiltä tuollaisen pinkin kaitaliinan pöytäliinaksi. Periaatteessa tykkään kirkkaista väreistä ja tuo näyttää ihan kivalta, mutta en sitten tiedä, onko tuo vähän liian räikeä jo. Käänsin myös pöydän ikkunaa vasten, että tomaatintaimet ja muut saisivat vähän enemmän valoa ja kasvaisivat hyvin - ja kasvaahan ne. Pitäisi siirtää tomaatintaimet jo omiin purkkeihinsa ja istuttaa syvemmälle.

Tässä on myös muutama aamupalakuva. Puuroa, soijajugurttia ja omena on aika hyvä aamupala. :) Oon ihan rakastunut tuohon neljän viljan Nalle-puuroon.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti