tiistai 21. huhtikuuta 2015

Mustikka-kookospiirakka

Kävin ostamassa Punnitse & Säästä -kaupasta tässä viikonloppuna kookoslastuja ja sitten rupesin miettimään, että mitäs niillä oikeastaan tekisin? Tykkään kookoksesta ihan hirveästi ja yleensä ostakin niitä kuivattuja kookospaloja aika paljon, jos tuolla kaupassa käyn. Googletin tietysti kookoslastut ja resepti, ja päädyin tällaiseen ohjeeseen.

Itse puolitin tuon alkuperäisen ohjeen, koska ei meillä kahdestaan taitaisi pellillistä tulla syötyä kovin helposti. Tein sen sitten pyöreään piirakkavuokaan ja tuli ihan todella herkullista! Mustikoita laitan seuraavalla kerralla enemmän kuin nyt. Niitä saa olla reilusti.

Mustikka-kookospiirakka
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
175 g voita
1 dl kookoskermaa
1 kananmuna

Täyte:
1 dl kookoskermaa
1 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1 rkl sitruunanmehua
~3 dl mustikoita

lisäksi 1dl kookoshiutaleita/-lastuja

1. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe, sokeri ja vaniljasokeri keskenään.
2. Sulata voi ja sekoita se kuivien aineiden kanssa sekaisin, tuloksena murumainen seos. Ota tästä sivuun noin 1/3.
3. Sekoita kookoskerma ja kananmuna isomman muruseoksen joukkoon.
4. Kaada taikina pyöreään voideltuun vuokaan.

5. Sekoita täyteainekset keskenään ja kaada ne vuokaan taikinan päälle. Ripottele tässä välissä myös mustikoita haluamasi määrä. Itse tykkään laittaa vähän reilummin.
6. Lisää pienempään muruseokseen kookoshiutaleita/lastuja sekaan noin 1dl verran ja ripottele muruseos täytteen päälle.
7. Paista uunissa 200 asteessa noin 40min.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti